Nordic Innovationilla on useita projekteja, joiden päätarkoitus on vahvistaa Pohjoismaiden kilpailukykyä maailmanlaajuisilla markkinoilla.
Meillä on myös keskeinen rooli monissa Pohjoismaiden globalisointihankkeissa. Ylläpidämme NordForskin ja Nordic Energy Researchin kanssa huippututkimusaloitteeseen (TRI) sekä Energia- ja kuljetusohjelmaan liittyvää sihteeristötoimintaa. Meillä on sihteeristö uutta pohjoismaista ympäristöystävällisten rakennusten aloitetta varten. Kaikissa näissä globalisointihankkeissa on tärkeitä tavoitteita, jotka on yhdistettävä muiden samantyyppisten kansainvälisten projektien tavoitteisiin.
Parhaiden tietojen ja asiantuntemuksen löytäminen edellyttää usein työskentelyä Pohjoismaiden ulkopuolella.
Siksi Nordic Innovation osallistuu säännöllisesti seminaareihin Brysselissä ja lähettää edustajia myös puhujiksi ja paneelien osanottajiksi tapahtumiin eri puolilla maailmaa.
Teemme aktiivista yhteistyötä kansainvälisten asiantuntijoiden ja verkostojen kanssa. Meille on tärkeää muodostaa kestäviä suhteita asiantuntijaympäristöihin, joista uskomme pohjoismaisten kumppanien voivan hyötyä ja ottaa oppia. Äskettäin olemme panostaneet yhteistyön käynnistämiseen seuraavien toimijoiden kanssa:
- Maailman talousfoorumi
- Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD)
- NESTA (Iso-Britannia)
- Euroopan komissio
- Yritys- ja teollisuustoiminnan pääosasto (useita yksiköitä)
- Tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto (Innovaatio-yksikkö)
- Northwestern-yliopiston johtajuuskoulu Kellogg School of Management
- Talous- ja yhteiskuntatieteellinen yliopisto London School of Economics and Political Science (LSE)
- Kanadalainen tutkimuksen kaupallistamiskeskus Centre of Excellence for commercialization of research
- Ison-Britannian yritykset, innovaatiot ja osaaminen -ministeriö (Department of Business, Innovation and Skills)
- Euroopan pääomasijoitusyhdistys (EVCA)
- Euroopan investointirahasto (EIF)